MAKSUTON WEBINAARI YRITTÄJYYDESTÄ MAANANTAINA 11.10. KLO 18
AJATTELE KUIN YRITTÄJÄ – NÄIN VAURASTUT OSAAMISESI AVULLA
Webinaarin järjestää Varapuu
Rekisteröitymällä hyväksyt tietosuojaselosteen.

Webinaarin pitää: Petri Wirzenius
Entinen ulosottovelkojen maksaja, nykyinen Rahataidonvalmentaja™, joka on auttanut satoja ihmisiä parantamaan talouttaan konkreettisin työkaluin.
Vuosi 2020 ja 2021 on tuonut monen elämään epävarmuutta.
Sinun tai läheisesi kohdalle on ehkä sattunut lomautus tai jopa irtisanominen. Olet myös saattanut havahtua siihen, ettei nykyinen työsi vastaa sitä, mitä oikeasti haluaisit elämässäsi tehdä.
Vaikka kaikki olisikin kunnossa, on viisasta hankkia useampia rahavirtoja, jotka tuovat turvaa epävarmoina aikoina.
Yrittäjyys on yksi keino siihen.
Webinaarissa kerron, miksi ihan jokaisen kannattaisi olla yrittäjä ja mitä hyötyä yrittäjyydestä on sinulle.
Käymme myös läpi yrittäjyyden ja palkkatyön keskeisimmät erot, sekä asiat, jotka sinun tulee yrittäjänä tehdä ja jotka työnantaja on aiemmin hoitanut puolestasi.
Jos olet jo yrittäjä, mutta liiketoiminnan suunnittelu on jäänyt alkuinnostuksen jalkoihin eikä bisnes pyöri haluamallasi tavalla - tule kuulolle. Kerron webinaarissa vinkkejä yrittäjyydestä, jotka olisin itse halunnut kuulla yrittäjäurani alkutaipaleella.
Webinaari sopii sinulle erityisesti, jos:
- yrittäjyys kiinnostaa sinua ja olet harkinnut pää- tai sivutoimiseksi yrittäjäksi ryhtymistä
- olet jo yrittäjä, mutta yrittäjyys tuntuu välillä pimeässä hapuilulta ja kaipaat vinkkejä menestyvän liiketoiminnan rakentamiseen
- haluat tienata lisätuloja palkkatyön ohella
- sinulla on joku taito, osaaminen tai harrastus, jonka toteuttamisesta voisit ansaita rahaa (Huom! Olen varma, että ihan jokaisella on sellainen, vaikka et itse uskoisi sitä)
WEBINAARIN AIKANA OPIT MUUN MUASSA:
- Miksi yrittäjyys saa usein aikaan vaurastumista
- Viisi yrittäjyyden etua
- Kolme asiaa, jotka erottavat yrittäjän muista
- Asioita yrittäjyydestä, jotka olisin itse halunnut kuulla yrittäjätaipaleeni alussa